Blogia päivitetty 14.12.2020 uusilla tiedoilla Juteinin hautaan liittyen!

Viipuriin voi mennä monesta syystä. Meitä on kotiseutumatkailijoita, historian harrastajia, ostosmatkailijoita, huvittelijoita, uteliaita ja kaikkia näiden yhdistelmiä. Oli syy mikä tahansa, ei kannata unohtaa haudoilla käyntiä. Viipurissa on vanhoja suomalaisia hautausmaita – virallisia ja epävirallisia – ja niistä löytyy sekä karmeita tarinoita että hienoja hautamuistomerkkejä.

Sorvalin hautausmaa on ehkä tunnetuin ja sillä on oma yhdistyksensäkin. Uuden maantien pahasti pilkkomalta hautausmaalta Viipurista länteen löytyy kunnostettuna ainakin Otsakorven, Hackmanin, Häklin ja olympiavoittaja Frimanin haudat. Kannattaa käydä ihmettelemässä ja hiljentymässä.

Epävirallisia hautoja löytyy punaisten sankareiden hautausmaa Papulanmäellä. Tämän löytäminen tosin vaatii opasta, sillä se on täysin metsittynyt ja unohdettu. Lisäksi kaupungista himpun matkaa Pietariin päin on neuvostoliittolaisten pystyttämä punaisten sankarivainajien muistomerkki. Muistomerkin takana oleva alue tunnettiin ennen koirahautoina. Sinne oli perinteisesti haudattu kaupungilla kuolleita kulkukoiria ja vastaavia. Sisällissodan tiimellyksessä koirien hautausmaa tuntui sopivan myös hävinneiden punaisten hautapaikaksi. Sinne vietiin, siellä teloitettiin ja sinne haudattiin punavankeja, miehiä ja naisia mukana myös alaikäisiä ja muutama kansanedustajakin.

Mutta ei näistä nyt tämän enempää. Matkamme vie meidät tänään Ristimäen vanhalle hautausmaalle Talikkalan ja Lepolan maisemiin. Hautausmaa ja sen ympäristö ovat tärkeitä myös sotahistorian kannalta. Kesällä 1944 siellä käytiin ankaria taisteluja ja koko Kannaksen sisempi VKT-linja (puolustuslinja) kulki hautausmaan poikki. Sota ei kysy lupaa rikkoa sitä, mitä rauha on rakentanut.

Ylimpänä on kuva Ristimäen hautausmaan portin vieressä pienellä kumpareella olevasta Pyhän Yrjön kappelista. Tämä myöhempien aikojen rakennus toimii hyvänä maamerkkinä ja osoittaa, mihin päin pitää mennä. Kappelin edustalla on puluaukio ja portti hautausmaalle. Mennään sinne.

Me emme nyt mene käytävää eteenpäin ihailemaan perillä pilkottavaa muistomerkkiä. Heti kohta portin jälkeen tulee oikealle avautuva portti ja käytävä. Parin kymmenen metrin päässä (30 askelta) löytyy kauppaneuvos Juho Lallukan ja hänen rouvansa Marian upouusi hautamuistomerkki.

En aio vielä kertoa tarkemmin näistä hienoista ihmisistä. Lallukat ansaitsevat ihan oman bloginsa (tulossa lähiaikoina tai heti kun valmistuu…). Sen verran haudasta kuitenkin, että alkuperäinen hautamuistomerkki kärsi arvatenkin sodasta ja keskeisestä asemasta keskellä VKT-linjaa. Vuonna 1986 Emil Wikströmin suunnittelema alkuperäinen muistomerkki saatiin siirrettyä Lappeenrantaan. Silloin hautausmaata uhkasi joku uusi tielinjaus, jota ei sitten kuitenkaan tullut.

Tänä kesänä 10.6.2019 pidettiin hautausmaalla alkuperäisellä paikalla pariskunnan uuden hautamuistomerkin siunaustilaisuus. Muistomerkin on suunnitellut arkkitehti Per-Mauritz Ålander. Muistomerkissä on selkeästi havaittavissa samaa hienostunutta muotokieltä kuin alkuperäisessä. Kiitos Pamaus seuralle.

Seuraavaksi voi vaikka ihailla vanhan hautausmaan suloista sekasortoa. Vanhoista haudoista ei saa oikein selkoa, käytävät ovat jääneet kasvillisuuden alle ja siellä täällä on uusien asukkaiden hautoja sinne tänne satunnaisesti asetettuna. Vaikka nyt muuntajakaapin viereen?

Lallukoiden haudalta pitää kävellä käytävää eteenpäin syvemmälle viidakkoon. Noin 50 askeleen kuluttua oikealla on rauta-aidan ympäröimä hauta, missä on kaksi kookasta rautaista ortodoksiristiä. Tähän stop, ja käännös haudan reunaa pitkin vielä syvemmälle pöpelikköön. Noin 25 askelta vähän vasemmalle kaartuen. Sieltä pitäisi löytyä suuren suomalaisen kultturimiehen Jaakko Juteinin hauta.

Uuden hautamuistomerkin jälkeen kulku haudalle on vähän muuttunut. Uskon, että ajan kanssa sinne tulee myös opaste. Näilläkin ohjeilla pärjää, mutta samalla ehkä joutuu kävelemään muutaman haudan päältä. Ja sehän ei ole koskaan hyvä.

Jos mieleen ei heti muistu, kuka oli Jaakko Juteini, niin tässä kolmen pisteen vihje:

Arvon mekin ansaitsemme

Suomen maassa suuressa,

vaikk’ei riennä riemuksemme

leipä miesten maatessa;

laiho kasvaa kyntäjälle,

onni työnsä täyttäjälle.

Joko muistuu mieleen, kenen lauluja lapsena alakoulussa laulettiin?

Juteini oli siis suuri kansallismielinen kirjailija ja suomalainen valistusmies. Ja valistus puolestaan puhui järjen ja tiedon puolesta sekä ihmisarvosta. Juteinin vaikutus suomalaisuuden kehittymisessä oli merkittävä. Nykyään tulee aika ajoin ikävä valistusta. Miten olisi valistuksen vallankumous uskomuksia, salaliittoterioita, luuloja ja yksinkertaisia totuuksia torjumaan? Juteini kunniaan!

Ristimäen hautausmaan alennustilan myötä myös Juteinin hauta hukkui. Ensin sota myllersi maiseman ja sen jälkeen kasvillisuus peitti runnellun maiseman. Kävimme elokuussa 2018 hautausmaalla. Teemu Keskisarja ja Eeva Tammi olivat kuulleet, että Sorvalin ystävät olivat onnistuneet paikantamaan haudan pari viikkoa aiemmin. Heillä oli haju, mistä voisi etsiä. Ja silloin mekin löysimme heidän jo löytämänsä Juteinin hautakiven. Surullisessa kunnossa palasina ja ryövättynä.

Kuten kuvasta näkyy, on hautakiven ryöstäjä toheloinnut työssään. Isosta ja komeasta hautakivestä saa monta reunakiveä tai rappua, jos vaan osaa. Tämä rosvo oli jo saanut kiven korkeussuunnassa kahtia. Sitten kun vielä yritti laittaa puolikasta puoliksi, niin kivi sanoikin poks. Jämä katkesi poikkisuunnassa käyttökelvottomaksi. Onneksi, sillä muuten kivestä ei olisi jäänyt jäljelle mitään ja hautakin olisi jäänyt löytämättä. Kiitos rosmo. Onneksi olit työssäsi huono!

Tänä kesänä (2019) kävimme haudalla elokuun 17 pvä. Vain kolmea päivää aiemmin olivat hautakiven aiemmin löytäneet Pro Sorvalin ihmiset onnistuneet paikantamaan ja merkkaamaan myös itse haudan. Nyt maassa on haudan merkiksi tiilireunus. Uskon sen olevan tilapäinen. Rikotun kiven mitoista voisi ottaa mallia ja tehdä kivi uudestaan. Haluan maksaa oman osani haudan kunnostamisesta aivan kuten Pamaus on tehnyt Lallukoiden osalta. En usko olevani yksin.  

Vaan eipä tarvinut minun kaivaa kuvettani. Sain joulukuussa 2020 kuulla, että Viipurin Suomalainen Kirjallisuusseura (VSKS) on rahoittanut uuden muistokiven tekemisen. Suunnittelija on sama arkkitehti Ålander, joka suunnitteli myös Lallukoiden hautamerkin. Uusi muistokivi on jo tehty venäläisessä kivialan yrityksessä Zogassa Viipurissa. Se piti paljastaa heinäkuussa 2020, mutta sattuneesta syystä paljastus on jouduttu siirtämään koronan jälkeiseen aikaan.

Juteinen hautaa oli etsitty jo vuonna 2010. Yle kirjoitti silloin haudasta näin: Kuuno Talvioja kertoi vuonna 1915 julkaistussa kirjassa Juteinin hautakivestä:”Kun Juteinin henki vuonna 1855 kesäk. 20 p:nä löysi levon haudan hiljaisuudessa, niinkuin jo aikaisemminkin on viitattu, niin hänen maallinen tomunsa kätkettiin maan poveen Ristimäen suomalaisella hautausmaalla lähellä Viipuria. Viereiseen hautaan oli hän ennen haudannut vaimonsa ruumiin. Haudalla on korkealla jalustalla suuri kivilaatta, jolle on piirretty:

»Tässä lepäävät Maallisen Viisauden Tohtori Jaakko Juteini syndynyt 15. päivänä Heinäkuussa 1781, kuollut 20 päivänä Kesäkuussa 1855 ja hänen puolisonsa Katharina Margaretha Juteini kuollut 7. päivänä Kesäkuussa 1841.

Tuskassa turva on tuonelan retki, huoleta haudassa huokaus hetki, jossa ei rasita rauhattomuus endisen elämän levottomuus».

Nyt tekstiä on vaikea lukea rikinäisestä kivestä.

PS. Nämä molemmat hautatarinat ovat hyvä esimerkki siitä, miten Viipurin suomalaista historiaa elvytetään. Hautausmaat ovat tärkeitä kaikille kansoille ja ihmisille. Hautojen – omien ja naapureiden – kunnioittaminen on myös ihmisyyden mitta. Kiitos tämän blogin täydentämisen mahdollistamisesta ja tiedoista Jaakko Juteini -seuralle ja Pro Sorvali yhdistykselle sekä ennen kaikkea hautamerkin korjaamisen maksaneelle Viipurin Suomalaiselle Kirjallisuusseuralle, jonka jäsen itsekin olen. Juteini oli seuran perustajia vuonna 1845.

Täältä voi katsoa, miten Juteinin hauta oikein löydettiin: https://wiipuri.fi/tarinat/jaakko-juteini-ja-kertomus-hautamuistomerkin-entisoinnista/

Kun käytte Viipurissa, käykää myös sen hienoilla hautausmailla. Kukkiakin saa viedä.

Kiitos kun jaksoit lukea tänne asti. Kirjoittelen näitä juttuja, kun huvittaa ja mitä huvittaa. Nyt tuli tällainen. Kuulisin mielelläni, mitä mieltä sinä olet ja oletko käynyt hautausmaalla hautoja katselemassa? Toivottavasti tämä myös rohkaisee käymään sekä Sorvalissa että Ristimäessä.

Ensi kerralla taas jotain muuta. Viipuria kuitenkin.