Markan se viimeksi maksoi!

 

Nyt, kun olette tovin tai kaksi jo istuneet Hotelli Vyborgin aulabaarissa ja katselleet hienoja vanhoja postikortteja unohdetusta Viipurista, niin on aika jatkaa matkaa. Ei kuitenkaan vielä jalan, vaan virtuaalisesti. Vielä ehtii siis ottaa yhdet. Lähdemme raitiotiematkalle, historialliselle sellaiselle, koska tätä kirjoitettaessa on historiallinen päivä, 15.9.2018. Tänään tasan 98 vuotta sitten Viipurissa tehtiin traagisella tavalla suomalaista raitiotiehistoriaa. Kiinnittäkää henkiset turvavyöt. Matka alkaa.

Mennään siis raitsikalla. Näin olisi voitu sanoa ja tehdä vuosina 1912-57. Viipurissa oli noina vuosina varsin kattava raitiotieverkosto. Yllä oleva kuva on matkailuesitteestä noin vuodelta 1932, ja siinä raitiotie ulottuu lännessä Neitsytniemestä pohjoisen Papulaan ja idässä Kelkkalaan ja Ristimäelle. Raitiotie palveli aikoinaan hyvin kaikkia viipurilaisia. Sodan jälkeen myös uusia venäläisiä asukkaita aina vuoteen 1957 saakka. Raitiotiestä ei tänä päivänä ole juurikaan mitään Viipurissa jäljellä. Nyt satunnainen kulkija voi ihailla raitsikoita vanhoista kuvista ja yrittää arvailla, mistä kohtaa kuva on otettu.

Raitsikoita…Niin, viipurilaiset kutsuivat raitiovaunujaan raitsikoiksi, kuten turkulaisetkin. Helsinkiläinen olisi saanut Viipurissa turhaan odottaa spåraa tai ratikkaa.

Intomielisimmät raitiotieharrastajat ovat löytäneet vanhojen raitsikkahallien lisäksi muutaman vanhan ajolankojen pidikekoukun talojen seinistä. Niitä sopii satunnaisen kulkijankin mennä metsästämään. Vinkkinä sen verran, että yksi sellainen löytyy Linnankadulta Linnalle päin mentäessä viimeinen talo ennen vanhaa kaupunginmuseota ja Torkkeli Knuutinpojan patsasta. Siinä oikealla puolella katua on uusi taide/matkamuistokauppa. Sen jälkeen olevan oven yläpuolella pitäisi löytyä yksi viimeisistä katukuvassa olevista muistoista Viipurin raitsikoista.

Toki nyt kun Torikadun pikku puistoon vanhan Lehtovaaran eteen on saatu vanhan raitsikan hieno replika, voi kuka tahansa mennä sisään ja kuvitella millaista se oli – matkustaa huojuvalla, mutta niin tyylikkäällä ruotsalaisella laaturaitsikalla pitkin vanhan suomalaisen Viipurin kujia ja katuja.

Mistä sie tulit? Matkustajien puhe soljui karjalaisella välittömyydellä ja vilkkaudella neljällä, jopa viidellä, kielellä ja aina välillä rahastaja kilautti kelloa, jotta kuljettaja muistaa pysähtyä seuraavalle pysäkille matkustajia laskemaan.

Näkymä ASEA:n vuoden 1912 mallin raitiovaunun ohjaamosta. Kling, kling – Aikamatka alkaa…

Tämä uusi Viipurin raitiovaunumonumentti on rakennettu teräksestä Viipurin Laivatelakalla (ПАО «Выборгский судостроительный завод», Viipurin Laivatelakka Oy, PJSC Vyborg Shipyard), ruotsalaisen Allmänna Svenska Elektriska AB:n alkuperäisten piirustusten mukaan ja helsinkiläistä vastaavaa ASEA-museoratikkaa myös vertaillen. Elokuussa 2018 avattu museoraitsikka pitää sisällään pienen kahvilan. Linnan, Pyöreän Tornin, Espilän ja kauppahallin lisäksi aivan ehdoton Viipurin must-kohde. Ja helppo löytää.

Miksi tällainen uusioritsikka on Viipuriin sitten tehty, voi jokainen vain arvailla. Hyvän vihjeen motiiveille antaa ruotsalainen Per Rickheden hienossa ”viipurin Raitiotiet” -kirjassaan (2013):

”Sekaannuin hieman epätavallisempaan aloitteeseen yhdellä myöhemmistä vierailuistani Viipurissa. Muuan uusrikas venäläinen oli saanut päähänsä rakennuttaa viipurilaisen raitiovaunun mallisen jäätelökioskin, joka sijoitettaisiin Torkkelinkadulle. Eräs verstas Pietarissa tekisi työn. Hän oli ajatellut yhtä itäsaksalaisista vaunuista esikuvaksi, mutta minusta ensimäisen mallin vaunu oli houkuttelevampi. Lupasin etsiä piirustukset (nykyisen) ABB:n arkiostosta…En tiedä, miten projektin kanssa kävi. Olen yrittänyt tutkia aluetta nettikameralla, joka kuvaa Torkkelinkatua Kauppatorin suuntaan, mutta en ole toistaiseksi löytänyt mitään raitiovaunun muotoista jäätelökioskia.”

Kiitos siis Per Rickhedenille ja uusrikkaalle venäläiselle. Nyt tämä projekti on maalissa ja vanha vuodan 1912 ASEA:n raitsikka puistossa paikallaan. Ei haittaa, vaikka puisto vaihtuikin matkalla. Tämä nykyinen sijainti on kaikin puolin parempi, kuin Torkkelin puisto.

Yksityiset yritykset olivat aikoinaan tuoneet Viipuriin (kaupungin kanssa sopien) kaasuvalaistuksen ja myöhemmin myös sekä sähkön tuotannon että jakelun. Vuonna 1899 toiminnot päätyivät Paul Wahl & Co (tuttu nimi myös Varkauden teollisuushistoriasta) toiminimelle, joka varsin pian perusti näitä varten Kaasu- ja Sähkö Osakeyhtiön.  Vuonna 1908 Wahl & Co:lta loppuivat voimavarat ja he tarjosivat yhtiötä Viipurin kaupungille.Viipurin valtuusmiehet eivät kuitenkaan asiasta innostuneet ja muutaman mutkan jälkeen saksalainen AEG teki kaupungin kanssa sopimuksen Viipurin sähköntuotannosta ja raitiotien operoinnista 20 vuodeksi. Samalla Kaasu- ja Sähkö Oy päätyi pääosin saksalaiseen omistukseen.

www.porssitieto.fi
Viipurin kaupunki kunnallisti sähkö- ja raitiotieliiketoiminnat vuonna 1937. Tässä ko. yhtiön osakekirja vuodelta 1937.

Noiden muutaman mutkan aikana AEG:n kovana kilpailijana sähkö- ja raitiotiekaupoissa kaupungin kanssa toimi ruotsalainen ASEA.  Asia ratkesi siis AEG:n voittoon, mutta ei ASEA:kaan jäänyt ihan näppejään nuolemaan. He saivat rakentaa linjat ja vaunut saksalaisten yhtiöön Viipurilaisten iloksi. Tuohon aikaan kilpailutilanteessa toivivat yhtiöt saattoivat vielä laillisesti sopia ”kakun jakamisesta”. Myöhemmin kaasu- ja sähköyhtiön nimen alkuun liitettiin kotipaikkaa kuvaavasti – Wiipurin.

Kun alkuperäinen 20 vuoden vuokra-aika loppui, aloitti Viipurin kaupunki sitkeät neuvottelut sähkölaitoksen ja raitiotietoiminnan kunnallistamisesta. Tämä kalliiksi osoittautunut operaatio kesti vuosia ja vasta vuoden 1937 alusta Viipurin kaupunki vastasi raitioteiden toiminnasta. Tämän jälkeen Wiipurin Kaasu ja Sähkö Osakeyhtiölle jäi Kaasulaitos ja tiettyjä sähköverkkoja maakunnassa.Yhtiön toimitilat sijaitsivat Kaasulaitoksella Luostarinkatu 17 aivan Taidemuseon naapurissa Etelävallin toisella puolella.

Vuonna 1912 ruotsalainen Alfred lähetti siskolleen Esterille Sundsvalliin postikortin. Alfred elävöitti kortin kuvaa omilla merkinnöillään:

Kuva on otettu ennen raitiotien tuloa. Alfred on piirtänyt kiskot siltaan osoittaakseen siskolleen, mitä Viipurissa oli tekemässä.

 

Keskelle kuvaa Alfred on riipustanut: Katarinegatan 12 där jag bor. Vieressä lukee Museum. Aivan kuvan vasemmassa laidassa lukee nuriperin Ingång till Viborgs festning. Ehkä hauskin merkintä on Alfredin keskelle siltaa piirtämät kaksi viivaa – raitiotiekiskot. Selitykseksi Alfred on kirjannut: Spårvägen den jag håller på om dagen och arbetar.

Ei varmaan ole ihan väärin olettaa, että Alfred oli ASEA:n miehiä ja oli tullut Viipuriin johtamaan tai asentamaan ensimmäisiä raitiotiekiskoja. Kyllä sitä vähemmästäkin on siskolle postikortteja ulkomailta lähetetty.

Viipurin Kaasu- ja Sähkö O.Y.:n kirjekuori vuodelta 1938.

 

 

 
Yleensä raitiotien henkilökunnan virkapukujen kangas oli hankittu vaunujen katolla mainostavalta Sofia Zweybergin kangasliikkeeltä. Vuoden 1923 virka-asujen sarka- tai verkakankaisiin on näköjään pyydetty tarjousta myös Littoinen -yhtiöltä. Raitioteillä oli Viipurissa oma räätäli.

Raitsikasta tuli nopeasti kaikille viipurilaisille tuttu ja rakas. Se oli osa kaupunkikuvaa ja ihmisten elämää. Valitettavasti se oli myös muutaman kerran osa viipurilaisten kuolemaa. Onnettomuuksiakin sattui. Merkittävin ja yhä Suomen uhriluvulla mitattuna suurin raitiotieonnettomuus sattui Viipurissa 15.9.1920. Onnettomuus herätti suurta huomiota koko maassa ja myös lehdistö uutisoi siitä näyttävästi ympäri Suomen. Annetaan Karjala-lehden kertoa, mitä tapahtui.

Karjala-lehti 16.9.1920

 

https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/titles/0782-7024

”Eilen iltapäivällä tapahtui kaupungissamme kaamea raitiotieonnettomuus. Kellon ollessa 4,15 ip. nähtiin raitiotiellä Katariinankadulla (Linnankatu) kaksi toisiinsa kytkettyä raitiovaunua tulevan mainitun kadun korkeimmalta paikalta huimaavaa vauhtia ja niistä poishyppäävän muutamia henkilöitä. Kun vaunut saapuivat Katariinan-  ja Torikatujen kulmaukseen, syöksyivät ne pois raiteilta, jolloin etummainen vaunu työntyi täydessä vauhdissa Paraatikentän puoleisella käytävällä olevaan sähköpylvääseen. Täräys oli ankara. Vaunut syöksyivät eteenpäin niin voimakkaasti että sähköpylväs vaunun vasemmalle kallistuessa tunkeutui vaunun etusillan sisään särkien sen kokonaan. Siten vaunu ei mennyt aivan kyljelleen, vaan joutui vinoon asentoon jälkimmäisen vaunun jäädessä poikittain pystyasentoon etuvaunun taakse. Sen ja etuvaunun välillä oleva kytkin nim. täräyksessä katkesi ja se siten irtautui etumaisesta.”

”Kaamea onnettomuus kaupungissamme” – otsikoi Karjala lehti 16.9.1920. Etualalla pystyssä pysynyt jälkimmäinen vaunu ja taaempana pylvästä vastaan nojallaan kumoon suistunut ja tulosuuntaansa kääntynyt vetovaunu. Oikealla näkyy kasarmilta apuun tulossa olevia sotilaita. Vasemmalla kulmassa neljä vuotta aiemmin avattu kahvila/ravintola Lehtovaara, joka toimii nykyään samannimisenä Helsingin Töölössä.

”Törmäyshetkellä oli kumpikin vaunu äärimmäisen täynnä väkeä siltojaan myöten. Vaunun ohjaajana toimi sillä hetkellä kuljettaja Otto Väyrynen, joka on tunnettu hyvin luotettavaksi ja täsmälliseksi tehtävissään. Konduktöörinä oli neiti Anna Junttanen, joka yhteentörmäyksen tapahtuessa oli vaunun sisällä.”

Tuon ajan lehdistön tyyli selostaa traagisiakin asioita oli hyvin suora. Mitään ei jätetty kertomatta ja kuvailematta. Niinpä lehdessä kerrottiin raitiotievaunun alle jääneistä ”verilätäköistä ja vaatteenosista sekä murskaantuneista lapsenvaunuista” hyvin suorasukaiseen tapaan henkilöiden nimiä unohtumatta. Lehtiä lukiessa tuntuu, kuin olisi itse ollut tapahtumapaikalla silminnäkijänä.

Karjala-lehti jatkaa selostustaan onnettomuuden syistä:

”Kun vaunu oli sitten saapunut Katariinankadulle mäen päälle ja alkoi laskeutua siitä alas, antoi konduktööri Junttanen kellolla merkin pysähtyä Freesenkadun (Pamppalankatu) risteykseen; tästä huolimatta jatkoi vaunu yhä kulkuaan vauhdin aina kiihtyessä. Tällöin heräsi konduktööri Junttasessa pahoja aavistuksia ja koetti hän tunkeutua vaunun etusillalle ottaakseen selkoa asemasta. Hän ei kuitenkaan ehtinyt päästä kuin ovelle saakka, kun onnettomuus tapahtui ja vaunu törmäsi sähköpatsaaseen.”

Tässä raitiovaunu on juuri alkanut laskeutua Katariinankadun (Linnankatu) korkeimmalta kohdalta. Onnettomuusraitsikka ei tästä eteenpäin enää jarrutellut, vaan syöksyi kiihtyvää vauhtia kohti alla odottavaa käännöstä vasempaan. Kuvassa raitiovaunun oikealla puolella on keskeisen Viipurin katukuvan yksi pahimmista rappiokohteista – As. Oy Domus. Oman tarinan arvoinen sekin.

Onnettomuus oli todella dramaattinen. Sen lisäksi, että matkustajille tuli ruhjeita, jalkoja ja käsiä meni poikki, niin onnettomuus vaati myös kuolonuhreja. Ehkä järkyttävin kohtalo oli ruhjoutuneisiin lastenvaunuihin liittyvä tragedia.

”Juuri kun vaunu oli tulossa mäkeä alas huimaavaa vauhtia, kulki Torikadulla pitkin jalkakäytävää tri Edv. Leppäsen palvelijatar Helmi Taivassalo työntäen vaunuissa tri Leppäsen vuoden vanhaa poikaa Eeroa. Kuinka olikaan, joutui lapsi vaunuineen sähköpylvääseen syöksyvän raitiovaunun alle sillä seurauksella, että pienokainen sai heti surmansa. Palvelijatar Taivassalo pelastui samasta kohtalosta kuin ihmeen kautta saaden kuitenkin päähänsä ison haavan, joka ommeltiin lääninsairaalassa, minkä jälkeen hän pääsi kotiinsa.”

                                                                                                                       www.virtuaaliviipuri.tamk.fi
Juuri tässä onnettomuus tapahtui. Raitiovaunu tuli huomattavaa ylinopeutta vasemmalta alas Katariinankatua ja kääntyi Lehtovaaran kohdalla torille päin. Liian kovan vauhdin takia ”ensimmäinen vaunu suistui raiteilta ja veti perävaunun mukanaan, sekä törmäsi etusillallaan kaikella voimalla kadunkulmassa sijoitettuun rautatolppaan, joka painoi vaunusillan sisään ja murskasi sen kokonaan. Sen jälkeen koko vaunu kaatui yli etupäänsä ja putosi hirveällä metelillä katuun.”(Wiborgs Nyheter 16.9.1920)

 

 
Sama paikka nyt. Jotain muutakin puuttuu kuin raitsikkakiskot. Katua ylös pääsee Linnalle ja oikealta löytyy kauppatori.

Miksi?

Ensimmäiset tiedot antoivat varovasti ymmärtää, että kuljettaja olisi saanut jonkinlaisen kohtauksen. Puhuttiin ”kivistävästä päästä” ja vastaavasta. Jo seuraavana päivänä muuten tunnollisena tiedetty kuljettaja vapautettiin epäilyistä. Vika oli sittenkin jarruissa:

”Kuitenkin sikäli kuin tähänastisista tiedoista on voitu todeta, lienee onnettomuuden syynä ollut etupäässä se, etteivät jarrut, tavallinen jarru sen paremmin kuin sähköjarrukaan, olleet jostain syystä toimineet, vaikka kuljettaja Väyrynen oli kummankin avulla koettanut huiman vauhdin aikana pysäyttää vaunuja. Mitään erityistä pyörtymiskohtausta ei todennäköisesti kuljettajalle mäen päällä kuitenkaan ollut sattunut, vaikkakin hänen on todistettu vähän aikaisemmin valitelleen päänkipuaan.”

Onnettomuuden jälkikaneettina sopinee todeta, että kuljettaja Väyrynen menehtyi myöhemmin sairaalassa eikä näin ollut enää osallisena onnettomuuden syiden loppuselvittelyissä. Onnettomuuden uhriluku nousi lopulta viiteen kuolleeseen.

On kuin kohtalon määräämää, että Viipurin uusi raitiovaunumonumentti sijaitsee miltei metrilleen sillä paikalla, minne ankara onnettomuus aikoinaan kuljettaja Väyrysen raitsikan sinkosi. Minulla ei ole tiedossa, tietävätkö uudet viipurilaiset onnettomuudesta ja sen paikasta ja valitsivat tietoisesti juurikin tämän paikan? Niin tai näin, paikka on mitä sopivin sekä turistien kannalta että myöskin onnettomuuden muistamiselle.

Vaikka Viipurin raitiotieliikenne lopetettiin vähän yli 60-vuotta sitten, elävät muistot yhä. Kaikkien Viipurin ystävien ja Aikamatkailijoiden puolesta on helppo kiittää Viipurin päättäjiä perinteen arvostamisesta ja vanhan raitsikan henkiin herättämisestä. Käykää katsomassa ja vuosittain aina syyskuun 15. päivänä voisi laittaa vaikka ruusun vaunun eteen muistuttamaan tapahtuneesta ja kunnioittamaan vakavan onnettomuuden uhreja.

Kun kävelette Viipurin katuja, niin kuunnelkaa aina välillä. Etäinen kolina ja kiskojen kitinä voi kertoa seuraavan vaunun olevan jo tulossa. Onko taskussa tasaraha?

Markan se viimeksi maksoi.

Seuraavassa blogissa jälleen jotain muuta…

Kiitos tämän aika matkan taustoista raitiotieharrastajille, Jorma Rauhalalle ja Per Rickhedenille (Viipurin Raitiotiet, Kustantaja Laaksonen) – https://www.facebook.com/viipurinraitiotie

PS Sama kuin ennenkin. Kuvat ovat joko minun tai Mikon ottamia, ellei muuta ilmene. Samoin osakekirjat ja paperitavara, ellei muuta ilmene. Ikuinen kiitos Juha Lankiselle ja www.virtuaaliviipuri.tamk.fi, www.osakekirjakerailijat.fi sekä www.porssitieto.fi sivuille. Jos olen loukannut jonkun tekijänoikeutta, pyydän anteeksi. Tarkoitus on hyvä ja ei kaupallinen.