Youtube on vallan mainio media. Sieltä löytyy jumppavideoita, poliisin taka-ajoja, venäläisiä idioottikuskeja, hauskoja niitä ja näitä… Ja sitten sieltä löytyy eri kaupunkikävelyjä vaikka mistä paikasta maailmassa. Kun emme tänä talvena päässeet Fuengirolaan, niin kiusaamme itseämme katsomalla Fugen town walkkeja. Tulee niin paha mieli ja kaipuu, että…

Olen jo aiemmin tutustunut Jussi Miikkulaisen youtube-videoihin. Niistä tulee myös ikävä, mutta samalla myös erittäin hyvä mieli. Jussi suhtautuu historiaan vakavasti ja kaikkeen muuhun sopivan kevyesti ja letkeästi. Kannattaa ehdottomasti mennä katsomaan Jussin tuotoksia. Tässä linkki yhteen tuubivideoon: https://www.youtube.com/watch?v=2HcgWDcgyYo

Aamulla pätkähti päähän katsoa, onko kukaan muu tehnyt videoita Viipurista viime aikoina? Siispä googlasin: youtube town walk Wyborg. Ja olihan siellä jokunen. Minulla on menossa vasta ensimmäinen puolessa välin ja heti tuli teille asiaa. Tästä pietarilaisen Sergei Bakylovin videoblogista tuli jälleen ikävä. Lisäksi tuli vähän muitakin tuntemuksia, joita yritän tässä teille avata. Katso täältä Sergein videomaratooni: https://www.youtube.com/watch?v=VX2Y7VY8h0w

Mutta ensi ne hyvät vibat ja vasta sitten fibat.

Sergei on tehnyt blogeja Viipurista tuubiin ainakin jo viime vuonna. Kannattaa katsoa nekin. Tämä uusin on siinä mielessä aivan must, että se on kuvattu ja alun perin streemattu suorana 3 tunnin 50 minuutin lähetyksenä 13.7.2020. Kun emme tänä kesänä ole kai kukaan sattuneesta syystä päässeet Viipuriin, niin tässä on nyt vajaan neljän tunnin pikareissu. Ajaltaan melkein kuin päiväristeily Carelialla.

Eli on aina mukava kulkea Viipurin katuja, rantoja ja puistoja. On myös mukava nähdä tuttuja taloja ja seurata, onko tapahtunut mitään. Ainakaan Sergein vlogin alussa ei edistyksestä ole mitään merkkejä Linnoituksen kaupunginosassa. Tosin Sergei parka luulee, että on.

Sergei lähtee liikkeelle Siikaniementorilta. Hänen takanaan häämöttää tuttu rakennus Virtuaali Viipuri kertoo:

Siikaniemen torin reunaan valmistui vuonna 1847 yli-intendentti E.B. Lohrman’in suunnitelmien pohjalta uusi basaarirakennus. Rakennuksen keskiosa oli kaksikerroksinen ja päädyt matalammat. Se korotettiin kaksikerroksiseksi arkkitehtien Ahrenberg & Backmansson toimesta 1880-luvun lopulla ja muutettiin asuinrakennukseksi. Taloa kutsuttiin yleisesti ns. Mendin taloksi. Rakennuksessa sijaitsi Viipurin Komendanttivirasto.

Tämä Lohrman oli saksalaissyntyinen suomalainen arkkitehti, joka suunnitteli Viipuriin muutakin – mm. Hovioikeuden presidentin virka-asunnon Raatihuoneentorin kulmaan.

Ainakin minä pidän näitä rakennuksia ja suunnittelua aika lailla suomalaisena huolimatta siitä, että Suomen Suuriruhtinaskunta oli tuolloin osa Venäjää. Sergein mielestä suuri osa Viipuria on kuin pikku Pietari ja talot edustavat pietarilaista tyyliä ja aikaa.

Sergei oli läpi koko vlogin …miten sen nyt sanoisi…taipuvainen näkemään kaikessa ja koko ajan venäläistä vaikutusta ja jälkeä. Ikään kuin oikeuttaakseen Viipurin nykyisen omistuksen ja komennon.

Siikaniemen puolella Linnansiltaa on patsas. Pietari Suuren patsas, sanoo venäläinen Sergei. Tämähän ei ole totta alkuunkaan. Fake news! Patsas esittää Pietarin urheata sotapäällikköä yliamiraali Fjodor Apraksinia. Olisi Sergei voinut edes tämän verran lukea patsaan juurelta.

Vähän isomman luokan väärinymmärrys oli, kun Sergei kävelee pitkin Etelävallia ja ihailee sataman näkymiä ja venäläisiä isoja nostokurkia. Kamera viivähtää vallin vieressä kulkevissa kaiketi kaukolämpöputkissa ja johtopäätös on valmis. Eurooppaan maakaasua kuljettava Nordstream-kaasuputki lähtee juuri tästä Viipurin satamasta. No, ei ihan vaan linnuntietä 15 kilometriä etelämpää Uuraan vanhan sataman läheltä. Toki putki ja varsinkin sen rakentaminen ovat tuoneet Viipuriin paljon työtä ja hyvin vointia.

Sergei veti aika rankasti kotiin päin koko ajan. Useamman kerran hän selitti, kuinka Viipuri kuului Ruotsille Viipurin Linnan perustamisesta 1293 lähtien. Pietari Suuri oli juuri perustanut Pietarin ja häntä häiritsi, kun viho… Ruotsilla oli näin iso linnake vain 120 kilometrin päässä. Niinpä Pietari hyökkäsi ja valloitti Viipurin vuonna 1710. Siitä lähtien Viipuri on ollut osa Venäjää (Russian territory). Kunnes vuosina 1917-18 bolsevikit lahjoittivat Viipurin ja Karjalan Suomalaisille. Stalin ei tätä hyväksynyt, vaan otti Viipurin ja Karjalan takaisin. Suuri syy tässä oli se, kun Suomen hallitus oli niin saksalaismielinen.

Ootsin harasoo, Sergei!

Kyllä maailman meno on sitten yksinkertaista ja helppoa, kun sen oikein väärin ymmärtää… Mutta turha mennä moittimaan isänmaallista bloggaria. Sellaisiahan ne yleensä ovat ? Tämä on meidän vaan hyvä ymmärtää, kun keskustelemme naapurin kanssa yhteisestä historiasta. Hävinneillä on oma historiansa ja voittajilla ihan omansa. Monille venäläisille (sikäli kun ovat edes kuulleetkaan) talvisota ei ole osa II maailmansotaa, vaan se on erillinen vähäinen rajakahakka uppiniskaisen pienen naapurin kanssa.

Sergei jatkaa matkaa sillan yli ja kutsuu Torkkeli Knuutinpojan patsaan takana olevaa komeaa barokkirakennusta kaupungintaloksi. No, olihan talo alun perin paljon vaatimattomampana raatihuone silloin kun Pietari Suuri Viipurin valloitti. Suomalaiset tuntevat talon entisenä kaupungin museona. Viimeksi suomalaisten aikana kaupungintalona ollutta rakennusta hän kutsuu myöhemmin elokuvateatteriksi. Ja sitä virkaahan talo nykyään toimittaa.

Sitten mennään Linnankatua ylös. Matkan varrella on muutama mukava kahvila ja myymälä. Pisteet näille. Vähän ihmetyttää, kun Sergei ei mitenkään kommentoi Linnankadun romanttista rappiota. Yhden jos toisenkin talon seinä irvistää ja lähes kaikki talot kaipaavat kipeästi faceliftiä. Ei edes hiljan valmistunut konsuli Wolffin talon remontti saa ansaitsemiaan kehuja.

Linnankadun laella menee Sergejeffin teet minulla väärään kurkkuun. Stoi Sergei, nyt vähän tolkkua näihin juttuihin! Linnankatu on suljettu meille kaikille niin tutun Domus-talon kohdalta. Koko ajan Sergei oli höpöttänyt, miten paljoin Venäjän (hyvällä) hallituksella on rahaa ja miten Viipuriin on kohdennettu varoja kunnostamiseen. Toki näin on tehty muualla, mutta ei se kyllä Linnankadulla ja vanhassa kaupungissa juuri näy.

Venäläisille on ilmeisesti uusi asia, että julkiset hankinnat (remontit) pitää kilpailuttaa. Tätä asiaa Sergei selittää tovin. Domuksen seinillä roikkuu vielä vihreän verkon riekaleita ja aina yhtä optimistinen Sergei sanoo, että tätäkin taloa on ryhdytty korjaamaan. Aha, kiva kuulla!

Rohkenen epäillä, että ei ole. Missään ei näy rakennustelineen puolikastakaan eikä mitään muutakaan korjaamiseen viittaavaa. Pikemminkin yhdestä kuvakulmasta katsoen näyttää siltä, että Domuksen tuonpuoleinen reuna olisi ylhäältä romahtanut alas (toivottavasti näin väärin). Ehkä katu on siksi suljettu? Onko tällä talolla enää mitään toivoa?

Toivoa on varmaan saman verran kuin Sergein mielestä vanhalla Tuomiokirkolla vähän aiemmin. Kellotorni on komeasti korjattu ja kellokin käy aikaa. Kun kerran kellotornikin on entisöity, niin kohta varmaan alkaa myös itse kirkon korjaaminen, sanoo Sergei. Ehkä? Eihän sitä ole odotettukaan vasta kuin 75 vuotta. No, toki Sergei myöntää, että näitä remontteja tehdään tarkkojen suunnitelmien pohjalta 5, 10 15 tai jopa 20 vuoden tähtäimellä. Tämä onneksi selittää paljon…

Mutta virheistä viis. Sergei ei ole viipurilainen eikä voi tuntea kaupunkia ja tietää, että sillä on vahvat suomalaiset juuret ja oma suomalainen henki. Voiko edes edellyttää, että muualta tullut venäläinen tunnistaisi Pietari-Paavalin kirkon edessä olevan kivikarhun? Että – kas tämä veistos on osa vanhaa suomalaisten rautatieasemaa, jonka miehemme räjäyttivät paetessaan Viipurista … No, ei ehkä voi.

Ehkä on hyväksyttävä, että asioita nähdään eri tavoin. Minusta on arvokasta, että nuoremman polven venäläinen on hänkin ihastunut Viipuriin ja haluaa vuosi toisensa perään tulla sen kaduille kulkemaan ja oppimaan – toivottavasti edes Viipurin henkeä, jos ei suomalaisten muistot kiinnosta. Viipuri elää ja tällä kerralla se elää youtubessa Sergei Bakylovin meille esittämänä.

Kiitos kun luit loppuun asti. Kirjoitan näitä blogeja harrastuspohjalta ja fiiliksien mukaan. Tällä kertaa Sergei sai aikaan tunnereaktion, joka vaati pikaista reagointia. Kiva oli katsoa Viipurista tuoretta videota. Sen sijaan osa Sergein näkemyksistä ja vääristä tiedoista olivat hmm… virkistäviä. Kerro kommenttisi, jos herää ajatuksia. Seuraava blogi saattaa käsitellä toista kauheata lento-onnettomuutta 1920-luvulla, missä oli vahva linkki Viipuriin.

Kuvat ovat pääosin ystäväni Mikko Mäntyniemen ottamia (Osakeyhtiö Viipurin Valokuvaamo).